Turkoosipinkki samba-asu

Kerron tällä kertaa turkoosi-pinkin samba-asun tekovaiheista. Olen sen tehnyt yhdelle esiintyvän ryhmän jäsenelle, Katariinalle. 

Itse tekovaiheista ei ole hirveästi tullut otettua kuvia. Pahoittelen siitä. 

Tähän asuun olen tehnyt päähineen, hihattimen, kaulakorun, yläosan, , jalkakoristeet, paljettihameen, vyön sekä stringit. Kyseessä oli Katariinan ensimmäinen samba-asun, joten päätimme tehdä siitä vähän peittävämmän. 

Päähineen runko on hitsattu kasaan. Se on pehmustettu ja päällystetty muovikankaalla. Koristeluun on käytetty akryylinappeja, paljetteja ja hot fix-strasseja (eri kokoisia). 

Päähineessä on käytetty vaaleanpunaisia strutsin sulkia. Sulkien rankoihin on myös kiinnitetty muutama hot fix-strassi. 

Alla on kuva päähineen koristelusta lähempää. 




Yläosan runko on hitsattu ja sekin on pehmustettu. Ennen koristelua yläosa on viimeistelty erivärisillä muovikankailla pinkillä (foliohohtoinen) ja turkoosilla. 

Yläosan kuppien sisustat olen vuorannut paksulla sukkahousulla, että ne olisivat mahdollisimman mukavat käyttää ja säästytään mahdollisilta vilautuksilta. 

Yläosan vyötärölenkkiin on kiinnitetty rintaliivien hakakiinnitys. 





Yllä on kuva valmiista yläosasta. 
Kuvassa on päälläni paljettihame sekä vyö, jota voi käyttää hameen kanssa tai vain stringien kanssa. 

Kuvassa on valmiit jalkakoristeet. 
Kuvassa on valmis kaulakoru. 



























 Kuvassa on Katariinan päällä tekemäni asukokonaisuus. Kuvan on ottanut tuttavani Minna Leinonen. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikinkukko samba-asu